Paradise Beachillä tapaamamme Rickyn innoittamana päätimme lähteä katsastamaan Hampin. Hänen neuvostaan menimme matkatoimistoon, ja kysyimme liput Goverment Sleeper Bussiin. Eli busseja on Normal-mallina, Paolon busseja sekä näitä Govermentin busseja eli hallituksen busseja suoraan suomennettuna. Goverment-bussi on halvempi kuin muut, ja siinä oli todella hyvät tilat, vuokrasimme kaksi parisänkyä matkallemme. Vuokraustoimistojen myyjät eivät hevillä govermentin busseja vuokraisi vaan tyrkyttävät kalliimpia, kannattaa pitää pintansa varatessaan. Lippuja saa myös bussiasemilta, mutta ollakseen varma paikasta, kannattaa se varata päivä-parikin ennen reissua viimeistään. Lasten kanssa jos matkaa, ei ole kiva ensin matkustaa Panjimiin Calangutesta bussilla huomatakseen ettei sleeper bussiin enää olekaan tilaa. Eli siis täältä meiltä Calangutesta jos Hampiin lähtee, tai muualtakin lähistöltä, on mentävä ensin Panjimiin, josta pitkänmatkan bussit lähtevät. Tosin Paolon bussi olisi lähtenyt Mapusasta. Toivottavasti en sekota ketään =) Meiltä Calangutesta matka Panjimiin on neljältä 50 rupiaa.
Lähdimme perjantaina puolenpäivän aikaan, vaikka Sleeper (eli nukkuma-) -bussi lähtikin vasta iltakahdeksalta. Olimme ensimmäistä kertaa tekemässä pidempää matkaa bussilla, joten pelkäsimme ruuhkia ja täysiä Panjimin busseja sun muuta. Bagasta menimme taksilla Calanguteen, jossa odottikin Panjimin bussi samantien. Hyppäsimme siihen, ja tunnin päästä olimme taas pääkaupungissa. Siellä oli iso bussiasema, kamalasti porukkaa ja hälyä, yksi ravintola ja tosi likaiset maksulliset vessat. Perinteiset assan vessat.
Kävimme syömässä tuossa ravintolassa ja painuimme metelistä ulos katselemaan, olisiko siellä paikkaa jossa lapset viihtyisivät monta tuntia..helle oli melkoinen. Hetken käveltyämme äkkäsimme ison puiston, kuin keitaan, tosi lähellä bussiasemaa. Siellä oli jopa muksuille keinuja, luisuja ym härveleitä. Ruuhkaisan tien yli kuin selvisi, pääsi siis pois hälystä. Puistossa oli myös wc, maksullinen, likainen mutta käyttökelpoinen. Puistossa oli kieltotaulu, jossa kielletään lain voimalla viemästä sinne muovipusseja tai pulloja, mutta me veimme sinne niitä koska söimme siellä pientä evästä. Korjasimme roskamme pois eikä kukaan meille tullut mitään sanomaan.
Illan pimetessä seitsemän maissa, olivat lapset jo melko valmista kauraa petiin. Alkoi viimeinen kitutunti ja kärsimätön bussin odotus. Viimein odotus palkittiin ja bussi tuli. Tälläkin asemalla muuten, kuten muillakin asemilla missä olemme olleet, päti sanonta: Ei kysyvä tieltä eksy. Intialaiset neuvovat mielellään oikeaan terminaaliin ja autoon.
Bussi oli todella yllätys kaikille. Käytävällä näkyi vain silkkiverhoja kahdessa kerroksessa. Kunkin verhojen takana oli ihanan pehmeät parisängyt. Goverment bussi ei ole ilmastoitu, joten siellä on tosi kuuma, ennen kuin se käynnistyy. Käynnistymisen jälkeen ilma on sopivaa, ikkunan saa auki. Yöllä on mukava lämpötila, viileää. Ilmastoinnista ei kannata maksaa ylimääräistä, Intian yöt ovat näin talvella kylmiä!
Nukuimme muksujen kanssa tosi hyvin, itse heräsin kun bussi kaksi kertaa pysähtyi, kävin Peten kanssa ulkona bussin vieressä pika pikaa syömässä ja tupakalla.
Aamumme Hampissa alkoi kello 6. Bussin edusta oli mustanaan riksakuskeja tarjoamassa kyytiä ties minne. Kysyimme kahvipaikkaa, ja he neuvoivat meidät sinne. Joimme kahvit ja teet useiden mustien silmäparien ihmetellessä meitä ja muita turisteja. Kova pulina kävi ympärillämme, mistä ei sanaakaan ymmärtänyt. Emme ottaneet riksakyytiä, vaan lähdimme jalkaisin kohti jokea, josta Ricky oli meille kertonut. Sinne oli kilometrin matka, ja se taittui nopeasti viileässä aamussa. Oli mukava kävellä yön nukkumisen jälkeen.
Hampissa on tosiaan joki, jonka toisella puolella on isompi kylä sekä useimmat temppelit, toisella puolella on melkein vain quest houseja. Sielä on rauhallisempaa, luulen. Rickyn neuvosta menimme sinne puolella, vaikka kaikki kuskit yrittivätkin meitä saada kylän puolelle. Lautta kulkee usein joen yli, ja maksaa 10 rupiaa per lärvi, plus matkalaukulta 5 rupiaa. Se kulkee aamuseitsemästä iltakuuteen saakka. Lippuja myydään rannassa, ja ne kannattaa ostaa ennen lauttaan nousua, kokemusta on!
Emme menneet suoraan lauttaan, koska Ricky oli kertonut meille päätemppelistä, jossa asuu norsu. Norsu käy aamuisin joessa kylpemässä, ja sitä saavat turistitkin kylvettää. Jäimme odottamaan norsun tuloa joelle. Paikalliset sanoivat sen tulevan "pian". Odotimme kai reilun tunnin, ja lähdimme lampsimaan temppelille itse.
Temppelin reunalla näimme sokean vanhan naisen, joka istui maassa ja touhusi jotain. Hän kai asui siinä pienessä kivirakennuksessa, mene ja tiedä. Menimme temppeliin. Henkeä haukkoen katselimme kaikkea, kaikki oli niin upeaa. Aluetta ei voi kuvailla sanoin, se on niin henkeäsalpaavaa. Kivisissä seinissä oli kaiverruksia, temppeli oli mahtava niin ulkoa kuin sisältäkin. Apinoita hyppi siellä täällä. Temppeliin mennessä piti varvastossut jättää ulos. Siellä palain jaloin tallustellessamme näimme norsun kahlittuna, siellä se söi, ei tietoakaan kylpyyn menosta. Otin vähän kuvia, kunnes tultiin sanomaan jotta valokuvaaminen on kiellettyä sisätiloissa. Meillä oli eväänä sipsejä, keksejä ja mehua. Yhtäkkiä tuli apina ja kiskaisi pussin kädestäni, Pete sen sai takaisin kiskottua mutta mehupullo päätyi parempiin suihin.
Aikamme palloilimme temppelialueella, kunnes lähdimme lautalla toiselle puolelle ja otimme sieltä quest housen yhdeksi yöksi. Illalla käyskentelimme alueella, kävimme vielä toisella puolen jokea ja ihmettelimme kaikkea. Kävimme rikshalla vesiputouksilla, tai yritimme, koska siellä oli poliisi estämässä pääsyn paikalle. Kuulemma putoukset olivat suljettu..No, emme lannistuneet, vaan jatkoimme matkaa basaariin. Siellä oli taas melko kuuma, ja minulla oli vähän pää kipeä. Päätin kerrankin mennä intialaiseen päänhierontaan. Nainen laittoi hiukseni ja päälakeni täyteen öljyä ja hieroi päätäni ja niskojani vimmatusti puoli tuntia. Se tuntui mukavalta eikä juuri mitään maksanut, mutta öljyinen hiuskasa sen jälkeen oli hieman ällöttävä kuumuudessa. No, kaikesta pitää vähän maksaa?
Omalle puolelle jokea taas mennessämme törmäsimme suomalaiseen mieheen, jonka ristimme ulkonäön perusteella oitis Tuomari Nurmioksi. Hän kertoi meille järvestä, jossa voi uida. Hampin lähellähän ei merenrantaa ole. Otimme rikshan ja painelimme järvelle. Järvelle mennessä näin kyltin, jossa sanottiin alueen kuuluvan jollekin reservaatille, ja että alueella on tavattu krokotiileja...Intialaiset kyllä vannoivat kiven kovaan ettei krokoja ole, ja uivat vedessä itsekin. No, maassa maan tavalla...=) Menimme pienellä pyöreällä "kaislaveneellä" hetken järvellä ja päädyimme pieneen rantaan missä ei ollut muita. Ranta oli vähän kivinen ja tosi äkkisyvä, ei hyvä pikkulapsille. Jerryä ei onneksi uiminen kiinnostanutkaan, Jennan kanssa pulahdimme viileään veteen. Uimme nopeasti ja rannassa, hieman ne krokojutut päässä pyörivät...
Järveltä rikshakuski vei meidät vielä Apina temppelille. Sinne olisi pitänyt kiivetä jumalattomat rappuset, joita jaksoimme raskaan päivän jälkeen kivuta puoleen väliin. Mahtavat maisemat sieltäkin aukesivat!! Apinoita oli ja kiikkui joka paikassa! Ne säksättivät aivan vieressä oikeastaan kyllästymiseen saakka.
Illalla uni maistui, vaikka pedit olivat melko kovat. Iltaruuan jälkeen valot sammuksiin ja hyvää yötä.
Sunnuntai-aamuna heräsin jo kello 5. Tarkoituksena oli lähteä sinä päivänä bussilla pois, vaikka Hampi onkin upea paikka, ei siellä oikein ole lapsille paljoa tarjottavaa, varsinkin kun kuumuus on kova. He kyllä tykkäsivät temppeleistä, varsinkin Jenna, mutta lämpöasteet kävivät kivirakennusten keskellä hieman kaikkien hermoon, tuuli ei sinne juuri sopinut. Olin edellisenä iltana yrittänyt varata bussiliippuja onnistumatta. Intialaisillä on ärsyttävä tyyli tässä asiassa. Menet istumaan vuorollasi virkailijan luo ostamaan vaikka niitä lippuja. Hän alkaa palvelemaan sinua, mutta heti kun paikalle tulee muita, hän alkaa palvelemaan myös heitä. Oman asiasti hoituminen saattaa venyä äärettömyyksiin, kun virkailija väliin puhuu sinulle, välillä toisille asiakkaille ja välillä puhelimeen..Edellisen illan kuumuudessa ei ns. hermo kestänyt odotusta, aina ei vaan pysty olemaan "maassa maan tavalla", ja lippujen buukkaus jäi seuraavaan päivään.
Aamulla menin viereiseen lipputoimistoon. Bussiliput olivat nyt kaikki menneet...päätimme ottaa junaliput tällä kertaa, tulisi sekin kokeiltua. Junalippujen buukkaus kesti parikolme tuntia. Mies sanoikin, että yleensä ne varataan edellisenä iltana, ja tullaan seuraavana päivänä hakemaan. No, meidän uloskirjautumisemme hotellista oli tapahtunut jo (klo 10), eli ei oikein ollut paikkaa minne menisi. Istuimme nettikahvilassa ja muksut pelailivat tietsikalla. Nettikahvila oli siis siinä samassa paikassa. Törmäsimme suomalaiseen nuoreenpariin ja heidän koiraansa, ja aika kului rattoisasti siinä kuulumisia vaihdellessa.
Liput viimein saatuamme läksimme Hospitiin riksalla. Hospitissa on lähin rautatieasema. Taas oli runsaasti odotusaikaa, ja kävimme siinä syömässä ja palloilimme siellä täällä päivän mittaan. Eräällä kujalla kävellessämme kuului outo säksätys, ja Jenna katseli puihin. Hän ihmetteli siellä olevien variksien määrää. Tarkemmin katsoessamme huomasimme variksien olevan lepakoita. Niitä oli satoja ja taas satoja! Puut mustanaan suuria lepakoita, paljon suurempia kuin kotona Taivalkunnassa. Päätimme poistua hissukseen tältä kujalta
Juna tuli tunnin myöhässä. Asemalla istuessamme olimme taas nähtävyys. Intialaisten tyyli katsoa häpeilemättömän pitkään on joskus kiusallista ja ärsyttävääkin. Usein kun katsoo vaan takaisin tiukasti silmiin ja hymyilee, he kääntävät päänsä. He ovat äärettömän utelias kansa. Junassa oli perhe, jonka mies tenttasi meiltä kaikenlaista jatkuvasti, ja otti kuvia vamaan montakymmentä. Valokuvaaminen on myös toisinaan rasittavaa. Siihen on vaan jotenkin totuttava, kuten moneen muuhunkin rasittavaan asiaan. Intia on Intia. Olen yrittänyt jankuttaa itselleni, että tottakai jaksan kaiken tuon rasittavan, muutehan voisin aivan hyvin mennä vaikka Kanariansaarille itseäni paahtamaan, ja jäädä paitsi kaikesta upeasta mitä tämä maa tuo tullessaan. Kulttuurierot ovat häikäiseviä, pikku jutuissakin.No, se siitä. Tule ja koe itse.
Ensimmäinen juna vei meidät Hubliin. Matka kesti nelisen tuntia ja oli melko raskas, ei ollut nukkumapaikkaa ja väsytti vietävästi. Matkan hinta oli muutaman euron meiltä neljältä. Hublista matka jatkui Sleeper junalla Margaoon. Pedit olivat kovat ja ahtaat, Jerryllä ei omaa punkkaa ollut koska hän on alle 5 vuotias ja ilmainen. Ahtasin itseni Jerryn viereen lavitsalle ja torkuin siinä pari tuntia. Junassa on kylmä, jos satut kulkemaan yöjunalla. Kannattaa varata vaatteita, ihanin olisi makuupussi. Junankin tapauksessa ilmastoinnista ei kannata maksaa. Sleeperissä nukkuu kyllä, yhden yön sitä keikkuu vaikka aidanseipään päällä. Hinta ei päätä huimaa ja perille pääsee. Ainoa junissa on, että ei ole suomalaisen tottumaa konduktööriä joka ilmoittaa sinulle missä olet, vaan sen saat itse päätellä vaikka kellosi avulla. Yöllä on pimeää, joten maisemista ei paljoa voi päätellä sijaintia. Molemmista junista sekä vaihtoasemalta pääsimme taas reippaasti kyselemällä oikeaan suuntaan etenemään.
Margaosta matka jatkui vielä bussilla Panjimiin, josta vielä bussilla Calanguteen. Siellä otimme jo viimeiseen siivuun taksin ja tulimme tänne Bagaan, jossa kaurapuuro ja uni maistui! Vieläkin on olo matkan jäljiltä höntti, pienellä ruualla ja unella aikaansaatu krapulan tunne lie häviää huomiseen mennessä. Junissa kyllä kulkee kaikenlaista ruuanmyyjää, tai lähinnä snacsien ja chain eli teen. Kunnolla on syötyä tullut viimeksi vuorokausi sitten, joten nyt syömään.
Ainiin, yksi hyvä vinkki matkaajalle! Ota passistasi ja viisumistasi kopiot ja pidä mukanasi! Näin ei tarvitse kantaa oikeita passeja mukana, siinä ei ole mitään järkeä. Niitä ei kysytä kaikkialla, meillä ei kysytty Paradise Beachilla vaikka osavaltio vaihtui, mutta Karnatakassa kysyttiin. Kysyttiin myös Goalla Miramarissa hotellissa. Hotelliin ne piti kokonaan antaa, eivät antaneet pois. Miramarissa tahtoivatkin juuri ne kopiot, eivätkä oikeaa passia, koska liittivät ne kopiot nitojalla papereihinsa.
Bussia ja junaa tilatessamme niitä myös tarvitsimme, sekä hankkiessamme intialaista prepaid-liittymää puhelimeen sekä tietokoneeseen. Jollet jaksa kantaa mukanasi nivaskaa kopioita, niin yksi hyvä keino on, että skannaat paperisi ennen lähtöäsi ja laitat ne itsellesi sähköpostiin, ja vaikka matkakaverinkin meiliin. Meillä ei näet ollut Miramarissa kopioita mukana, ja selvittiin tilanteesta menemällä nettikahvilaan, josta ne sain tulostettua omasta sähköpostistani, jossa ne olivat liitteinä matkailu-kansiossa. Vaikket juuri liikkuisikaan, niin paperit on hyvä olla mukana eri tilanteiden varalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti